Saturday, August 29, 2015

Syntiset pyhät ihmiset


Kirjoitin tämän artikkelin Pro Gradu työni pohjalta Gladiolus(2/2014) verkkolehteä varten.

Martti Luther oli yksi keskiajan vaikutusvaltaisimpia teologeja. Hän loi perustan uskonpuhdistukselle ja uusille kirkoille, niiden joukossa meidän oma evankelis luterilainen kirkkomme. Yksi elementti joka uskonpuhdistuksessa poistettiin syntyneiden kirkkojen teologiasta (tai ainakin siitä ei puhuttu sen jälkeen) oli pyhimykset ja ja esirukousten pyytäminen heiltä. Myöhempinä vuosisatoina ovat protestanttiteologit hyvin jyrkästi kieltäneet pyhimyksien olemassaolon ja julistaneet kaiken semmoisen kerettiläisyydeksi. Kuitenkin hiljattain on protestanttisissa maissa ja myös täällä Suomessa herännyt avoimmuus muita kirkkoja kohtaan. Sen myötä myös pyhimykset ovat alkaneet kiinnostaa yhä useampia. Mutta mitä Martti Luther, kirkkomme suuri teologi ja auktoriteetti, oikein sanoi pyhistä ihmisistä, pyhäinjäännöksistä ja pyhimysten esirukouksista? Ovatko ne kerettiläisyyttä ja raamatun vastaisia?Ennen kun voimme vastata siihen on meidän ymmärettävä mikä pyhimys on ja mistä koko ajatus niiden esirukousten pyytämisestä sai alkuunsa.

Ajatus ja teologia pyhistä ihmisistä ja esineistä muotoutui jo kirkkomme ensimmäisellä vuosisadalla. Jo sitä ennen antiikin yhteiskunnassa ja sen ajan uskonnoissa oli olemassa pyhiä ihmisiä ja esineitä. Tämä oli hyvin yleinen uskomus eikä sitä kiistetty. Keskustelua käytiin kuitenkin siitä ketä voidaan nimittää pyhäksi ja onko pyhyydellä eri asteita, eli onko joku enemmän pyhä kuin joku muu. Keikkein pyhin ihiminen antiikissa lienee ollut Rooman keisari, jota pidettiin jumalana ja yliinhimillisen voiman tyyssijana. Voimallaan hän suojeli kansalaisia ja takasi rauhan jumalien ja ihmisten välillä. 

Sen ajan maailmassa oli myös muita ns. pyhiä ihmisiä. Tutkija Peter Brown on tuonut esille nykyisen Syyrian alueelta esimerkkejä kylävanhemmista ja suojelioista. Jokaisesssa kylässä oli vanhus(vanhus viittaa tässä enemmänkin viisauteen ja voimaan, kun ikään) jota pidettiin pyhänä. Tämä pyhä vanhus eli eristäytyneenä muusta kylästä ja sen elämästä. Hänen luokseen hakeuduttiin hakemaan neuvoja ja hän toimi eräänlaisena tuomarina kiistoissa. Vanhus toimi kejsarin edustajana ja lähettiläänä kylässä. Hänen kauttaan kylä oli kejsarin suojeluksen alaisena ja vanhuksen kautta kylä pystyi asioimaan valtiovallan kanssa. Brownin mukaan kristityt siirsivät tämänlaisen käsityksen pyhästä kejsarista ja kylä vanhuksesta sen ajan marttyyreihin.

Marttyyrit olivat kristittyjä jotka todistivat uskonsa Kristukseen julkisesti menehtymällä kidutuksessa tai kuolemanrangaistuksella. Näitä miehiä ja naisia, heidän uskoa ja tekojaan, muisteltiin jumalanpalveluksissa. Heidän uhrauksensa usein hyvin väkivaltaisen kuolemansa kautta heidän ajateltiin siirtyneen suoraan taivaaseen Jumalan luokse. Jumalan luona he pystyivät toimimaan eräänlaisena välikappaleena, samalla tavoin kuten kylävanhukset olivat kejsarin edustajia kylässä.

Martyyrien kautta Jumalan voima ja armo välittyi ihmisille. Hyvin varhain kirkossa alettiin uskomaan että tämä voima ja armo myös välittyi ihmisille martyyrien jäännösten ja tavaroiden kautta. Kertomus Polykarpoksen(kuoli noin 156 jKr) kuolemasta, ns. martyyrium, on ensimmäinen tunettu todiste siitä että jonkun kristityn martyyrin luita ja tavaroita säilytettin jumalanpalvelusta varten, koska niitä pidettin pyhinä. Ambrosius (n.340-397), Milanon piispa, kertoo että hän siirsi martyyrien luita haudoista kirkkoihin. Nämä "pyhät" luut sijoitettiin alttarin alle ja uskottiin toimivan eräänlaisena johtimena tai antennina Jumalan voimalle ja armolle. Näin alttarista ja kirkosta tuli maan ja taivaan kohtauspaikka, siinä sekoittui aika ja paikka. Se oli samaan aikaisesti ihimsten rakentama rakennus ajallisessa universumissa, mutta myös paikka taivaassa Jumalan pyhässä ajattomassa tilassa.

Neljännen vuosisadan taitteessa, eräs kirkkome ehkä kuuluisimpia teologeja, Augustinus kirjoitti tyhjentävästi martyyreista ja pyhimyksistä. Augustinuksesta on tullut yksi kirkon vaikutusvaltaisimmista teologeista ja hänellä oli myös suuri vaikutus tuhat vuotta myöhemmin elänneeseen Martti Lutheriin. Augustinus oli käänntynyt kristinuskoon aikuisiässä ja hänen kristityn elämänsä alussa hän vastusti kiivaasti phyimyksiä ja ajatusta niiden erityisasemasta Jumalan edessä. Mutta myöhemmällä iällä hän vaihtoi kantaa ja puolusti pyhimyksiä. Hänen kuuluisassa teoksessaan Jumalan kaupunki hän kirjoittaa että marttyyrit ovet pyhimyksiä. He ovat ansainneet paikkansa Jumalan luona uhraamalla itsenä uskon puolesta. Jumalan luona he pystyivät vaikuttaamaan Jumalan tahtoon ja välittämään ihimisten rukousia ja pyyntöjä.

Myöhemmin alettiin uskoa että jumalan voima ja armo ei siirtynyt vain pyhimysten jäänösten ja tavaroiden kautta, vaan myöskin heidän muotokuviensa kautta. Näitä muotokuvia alettiin nimittää ikoneiksi kreikan kielen kuvaa tarkoittavan sanan mukaan. antiikin ajan uskonnoissa oli jo varhain samaanlainen käytäntö. Jumalien, kejsarin ja esi-isien muotokuvia pidettiin mukana ja kodeissa, koska ajateltiin että niiden kantaja tai talo johon ne oli sijoitettu oli jumalien suojeluksen alla kuvien kautta. Kristityt eivät omaksuneet samaa käytäntöä pienistä mukana kannettavista kuvista. Mutta kirkkojen ja kappeleiden seinille maalattiin ahkerasti Kristuksen, raamatullisten henkilöiden ja pyhimysten muotokuvia niiden uskotun voiman vuoksi.

Siitä huolimatta että uskomus pyhimyksistä ja niiden asemasta Jumalan luona oli yleinen kirkossa, siitä ei muotoiltu virallista kirkollista oppia kuin vasta uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa 1600-luvulla. Uskomukset pyhimyksistä saivat kehittyä melko vapaasti kirkossa ja eri puolilla kristikuntaa syntyi erilaisina käytäntöjä. Kirkossa ei ollut yhtä virallista oppia pyhimysten julistamisesta tai minkäänlaisia ohjeita sille. Useimmiten paikalliset piispat ja arkkipiispat julistivat henkilöitä pyhimyksiksi ilman minkäänlaista virallista tutkintaa henkilön elämästä tai "pyhyydestä". Vasta 1000-luvulta eteenpäin vakiintui käytännöksi että paavi julisti pyhimykset.

Martti Lutherin aikaan tavallinen kansa harjoitti uskoaan pyhimyksien kautta. Uskoa näytettiin ja elettiin rukoilemalla pyhimyksille niin että he voisivat rukoilla Jumalalle. Tavallinen kansalainen ei uskaltanut eikä luullut omaavansa lupaa rukoilla suoraan Jumalalle. Messut, toimitukset ja muu kirkollinen elämä kuului papistolle ja luostariväelle. Martti Lutherin aikana kirkko oli yksi ja yhtenäinen paavin alaisuudessa. Mutta teologiassaan hyvinkin jakautunut. Ei ollut olemassa yhtä virallista oppia tai käytäntöä. Keskiajan Euroopassa oli samaanaikaisesti jopa yhdeksän erilaista teologista koulukuntaa. Moni ylemmistöstä ja papistosta käyttivät tilannetta hyväkseen saadakseen rahaa ja valtaa itselleen. He saattoivat jopa vääristää tai keksiä kirkollisia oppeja ja lakeja saadakseensa haluamansa. Muun muassa tätä vastaan Martti Luther hyökkäsi 95:llä teesillään ja siitä seuranneesta uskonpuhdistuksella. Mutta kuka tämä Luther oli?

Martti Luther syntyi tavalliseen keskiluokan perheeseen Eisleebenissä, nykyisessä Saksassa vuonna 1483. Hänet kastettiin seuraavana päivänä katoliseen kirkkoon ja uskoon. Martti nimensä hän sai Pyhä Martti Toursilaisen mukaan, jonk akuolin päivää muisteltiin kirkossa juuri sinä päivänä. Martin isä teki kannattavia ura ja kauppa valintoja ja nousi kaupungin rikkaimpien joukkoon. Tämä takasi Martille mahdollisuuden opiskella yliopistossa lakimieheksi. Martti kuitenkin keskeytti lakitieteen opinnot ja antoi luostari lupaukset pahan myrskyilman jälkeen. Myrskyssä Martti oli rukoillut Pyhää Annaa seliväkseen myrskystä. Luostarin menon seurauksena Martista tulikin teologi ja myöhemmin Wittenbergin teologisen tiedekunnan dekaani.

Martti Luther siis aloitta elämänsä tyypillisenä sen ajan kristittynä: pyhimykset olivat vahvasti läsnä. Hänen ajattelunsa kuitenkin kehittyi ja hän muutti mieltänsä moneen otteeseen elämänsä aikana. Yksinkertaisuuden vuoksi puhun tässä vain aikaisesta Lutherista ja myöhästä Lutherista. Aikainen Luther oli katolinen henkeen ja vereen. Hän omaksui sen ajan skolastisen teologian kokonaan. Oman luostarikuntansa kautta hän kuitenkin tuli kosketuksiin m.m. Augustinuksen ja muihin kirkkoisiin. Heidän kirjoituksensa johdatti hänet ajatuksiin mistä sitten 95 teesiä ja uskonpuhdistus sai alkuunsa.

Aikainen Luther kirjoittaa lämpimästi pyhimyksistä ja omaksuu kokonaan ajatuksen siitä että he ovat jo nyt Jumalan luona. He voivat myöskin vaikuttaa Jumalan tahtoon ja päätöksiin. Keskiajan kirkossa armo ymmärrettiin jonkinlaisena aineena tai substanssina. Tämä armo-substanssi oli välttämätön ihmisen pelstukselle. Ihminen ei kuitenkaan kyennyt vastaanottamaan tätä suoraan Jumalata. Se tarvitsi jonkinlaisen välikappaleen: välittäjän. Pyhimykset toimivat sellaisina, he pystyivät välittämään Jumalan armon ihimisille ja näin edesauttamaan heidän pelastustaan. Pyhimykset pystyivät myös välittämään Jumalan voimaa ja tahtoa ihmisille, he olivat eräänlaisia viestinviejiä. Aikainen Luther ei kuitenkaan pitänyt pyhäinjäännöksistä tai ikoneista. Hänen mielestä ne olivat vain tavaroita, elottomia esineitä. Nämä esineet ja kuvat pystyivät kuitenkiin herättämään ja muistuttamaan ihimistä palvomaan Jumalaa.

Martti Lutherin ajattelun kehittyessä hän myös omaksui kriittisemmän kannan pyhimyksiä kohtaan. Myöhempi Luther rakensi ajattelunsa ja teologiansa ajatuksesta että Jumala oli armollinen. Se ei ollut mikään aine tao substanssi, vaan jotain mitä Jumala oli. Tästä johtuen ihminen ei tarvitse minkäänlaisia välikappaleita, hänen pitää vain uskoa ja ottaa vastaan pelastus. Näin ollen pyhimyksistä tuli turhia, ihminen ei tarvinnut niitä. Martti Luther ei kuitenkaan hylännyt ajatusta niiden olemassaolosta. Mutta hän kritisoi jyrkästi kirkkoa ja paaveja moninen julistamisesta pyhimyksiksi. Luther mukaan emme voi saada täyttä varmuutta siitä kuka on pyhimys ja kuka ei. Hänen mielestään paavi oli julistanut moina pyhimyksiki poliittisista syistä, ei siksi että he olisivat elänneet esimerkillistä kristillistä elämää. Kaiken tämän takana Luther näki saatanan juonia ja pahoja suunnitelimia turmellakseen kirkon ja tavallisten kristittyjen kilvoittelun.

Martti Luther oli hyvin käytännöllinen teologiassaan ja lähestyi myös pyhimysteologia pragamaattisesti. Hän käytti sitä mikä antaa parhaan tuloksen ja parahiten johdattaa ihmisen Kristuksen luo. Puhuessaan kertomuksista pyhimyksistä hän käytti tätä lähestymistapaa. Uskovainen ei voi olla varma siitä mitä kaikkea pyhimykset tekivät ja ajattelivat. Ehkä he lankesivat syntiin ajatuksissaan ja teoissaan, mutta siitä ei tiedetty. Siksi oli parempaa antaa pyhimysten olla rauhassa ja sen sijaan keskittyä raamatun kertomuksiin. Eritysesti psalmit ovat Raamatun parasta luettavaa tässä yhteydessä. Koska psalmit kertovat siitä mitä raamatulliset pyhimykset ajattelivat ja tunsivat. Lutherin mukaan tämä oli paljon arvokkaampaa kuin tieto heidän teoistaan ja elämistään.

Myöhä Martti Luther hyväksyi myös ikonit samalla logiikalla. Ikonit ovat elottmia esineitä, eivätkä ne pysty milään tavoin välittämään jotain Jumalta. Ne ovat vain kuvia, jotka auttavat ihmistä rakentamaan mielessään kuvaa raamatun henkilöistä ja tapahtumista. Ne siis edesauttavat ihmistä uskomaan Jumalaan ja Kristukseen. Luther oli kuitenkin hyvin skeptinen pyhäinjäännöksiä kohtaan. Ihminen ei voi saada täyttä varmuutta niiden aitoudesta ja aitoudestaan huolimatta ne myöskin olivat vain elottomia asioita. Monet myivät väärennettyjä pyhäinjäännöksiä voiton toivossa. Siksi Martti Luther neuvoi ihmisiä pysymään niistä erossa.

Martti Lutherin lähestyi siis pyhimyksia ja oppia niistä pääasiallisesti käytännön tarpeista evankeliumin pohjalta. Toisaalta vaikutti siltä että hän hyväkyi ajatuksen pyhimyksien olemassa olosta ja että he pystyivät vaikuttamaan rukouksien kautta Jumalan päätöksiin. Toisaalta ihmiset eivät tarvitse pyhimyksiä, kaikki on jo Kristuksessa. Kristuksen sovitusteko ja rukoukset ovat tarpeeksi.

Itse pidän Lutherin ratkaisua hyvänä ja kannustavana. Ajatus rukoilemisesta pyhimyksille tuntuu oudolta, ei niinkään väärältä, mutta oudolta. Eikö Kristus ja Pyhä Henki riitä? Toisaalta olen löytänyt inspiraatiota, kannustusta ja voimaa pyhimysten elämän kerroista. Erityisesti Pyhittäjä Serafim Sariovilainen jota muistellaan ensisijassa ortodoksisessa kirkossa merkitsee minulle paljon. Hän syntyi porvari perheeseen ja hänelle tarjottiin koulutusta ja uraa. Mutta hän valitsi munkin elämän. Monien vuosien jälkeen hän nousi suosioon sielunhoitajana ja hengellisenä ohjaajana. Sanotaan että hänellä oli aikaa jokaiselle, vaikka hänen luonaan saattoi vierailla tuhansia ihmisiä päivässä. Hän kohtasi jokaisen rakkaudella ja ymmärryksellä. Mutta ensi sijassa hän kantoi jokaista rukouksessa. Toivon itse että jonain päivänä osaisin kohdata ihmisiä samalla tavoin kuin Serafim sekä rukoilemaan samalla innokkuudella ja rakkaudella heidän puolesta.

No comments:

Post a Comment