Saturday, August 29, 2015

Syntiset pyhät ihmiset


Kirjoitin tämän artikkelin Pro Gradu työni pohjalta Gladiolus(2/2014) verkkolehteä varten.

Martti Luther oli yksi keskiajan vaikutusvaltaisimpia teologeja. Hän loi perustan uskonpuhdistukselle ja uusille kirkoille, niiden joukossa meidän oma evankelis luterilainen kirkkomme. Yksi elementti joka uskonpuhdistuksessa poistettiin syntyneiden kirkkojen teologiasta (tai ainakin siitä ei puhuttu sen jälkeen) oli pyhimykset ja ja esirukousten pyytäminen heiltä. Myöhempinä vuosisatoina ovat protestanttiteologit hyvin jyrkästi kieltäneet pyhimyksien olemassaolon ja julistaneet kaiken semmoisen kerettiläisyydeksi. Kuitenkin hiljattain on protestanttisissa maissa ja myös täällä Suomessa herännyt avoimmuus muita kirkkoja kohtaan. Sen myötä myös pyhimykset ovat alkaneet kiinnostaa yhä useampia. Mutta mitä Martti Luther, kirkkomme suuri teologi ja auktoriteetti, oikein sanoi pyhistä ihmisistä, pyhäinjäännöksistä ja pyhimysten esirukouksista? Ovatko ne kerettiläisyyttä ja raamatun vastaisia?Ennen kun voimme vastata siihen on meidän ymmärettävä mikä pyhimys on ja mistä koko ajatus niiden esirukousten pyytämisestä sai alkuunsa.

Ajatus ja teologia pyhistä ihmisistä ja esineistä muotoutui jo kirkkomme ensimmäisellä vuosisadalla. Jo sitä ennen antiikin yhteiskunnassa ja sen ajan uskonnoissa oli olemassa pyhiä ihmisiä ja esineitä. Tämä oli hyvin yleinen uskomus eikä sitä kiistetty. Keskustelua käytiin kuitenkin siitä ketä voidaan nimittää pyhäksi ja onko pyhyydellä eri asteita, eli onko joku enemmän pyhä kuin joku muu. Keikkein pyhin ihiminen antiikissa lienee ollut Rooman keisari, jota pidettiin jumalana ja yliinhimillisen voiman tyyssijana. Voimallaan hän suojeli kansalaisia ja takasi rauhan jumalien ja ihmisten välillä. 

Sen ajan maailmassa oli myös muita ns. pyhiä ihmisiä. Tutkija Peter Brown on tuonut esille nykyisen Syyrian alueelta esimerkkejä kylävanhemmista ja suojelioista. Jokaisesssa kylässä oli vanhus(vanhus viittaa tässä enemmänkin viisauteen ja voimaan, kun ikään) jota pidettiin pyhänä. Tämä pyhä vanhus eli eristäytyneenä muusta kylästä ja sen elämästä. Hänen luokseen hakeuduttiin hakemaan neuvoja ja hän toimi eräänlaisena tuomarina kiistoissa. Vanhus toimi kejsarin edustajana ja lähettiläänä kylässä. Hänen kauttaan kylä oli kejsarin suojeluksen alaisena ja vanhuksen kautta kylä pystyi asioimaan valtiovallan kanssa. Brownin mukaan kristityt siirsivät tämänlaisen käsityksen pyhästä kejsarista ja kylä vanhuksesta sen ajan marttyyreihin.

Marttyyrit olivat kristittyjä jotka todistivat uskonsa Kristukseen julkisesti menehtymällä kidutuksessa tai kuolemanrangaistuksella. Näitä miehiä ja naisia, heidän uskoa ja tekojaan, muisteltiin jumalanpalveluksissa. Heidän uhrauksensa usein hyvin väkivaltaisen kuolemansa kautta heidän ajateltiin siirtyneen suoraan taivaaseen Jumalan luokse. Jumalan luona he pystyivät toimimaan eräänlaisena välikappaleena, samalla tavoin kuten kylävanhukset olivat kejsarin edustajia kylässä.

Martyyrien kautta Jumalan voima ja armo välittyi ihmisille. Hyvin varhain kirkossa alettiin uskomaan että tämä voima ja armo myös välittyi ihmisille martyyrien jäännösten ja tavaroiden kautta. Kertomus Polykarpoksen(kuoli noin 156 jKr) kuolemasta, ns. martyyrium, on ensimmäinen tunettu todiste siitä että jonkun kristityn martyyrin luita ja tavaroita säilytettin jumalanpalvelusta varten, koska niitä pidettin pyhinä. Ambrosius (n.340-397), Milanon piispa, kertoo että hän siirsi martyyrien luita haudoista kirkkoihin. Nämä "pyhät" luut sijoitettiin alttarin alle ja uskottiin toimivan eräänlaisena johtimena tai antennina Jumalan voimalle ja armolle. Näin alttarista ja kirkosta tuli maan ja taivaan kohtauspaikka, siinä sekoittui aika ja paikka. Se oli samaan aikaisesti ihimsten rakentama rakennus ajallisessa universumissa, mutta myös paikka taivaassa Jumalan pyhässä ajattomassa tilassa.

Neljännen vuosisadan taitteessa, eräs kirkkome ehkä kuuluisimpia teologeja, Augustinus kirjoitti tyhjentävästi martyyreista ja pyhimyksistä. Augustinuksesta on tullut yksi kirkon vaikutusvaltaisimmista teologeista ja hänellä oli myös suuri vaikutus tuhat vuotta myöhemmin elänneeseen Martti Lutheriin. Augustinus oli käänntynyt kristinuskoon aikuisiässä ja hänen kristityn elämänsä alussa hän vastusti kiivaasti phyimyksiä ja ajatusta niiden erityisasemasta Jumalan edessä. Mutta myöhemmällä iällä hän vaihtoi kantaa ja puolusti pyhimyksiä. Hänen kuuluisassa teoksessaan Jumalan kaupunki hän kirjoittaa että marttyyrit ovet pyhimyksiä. He ovat ansainneet paikkansa Jumalan luona uhraamalla itsenä uskon puolesta. Jumalan luona he pystyivät vaikuttaamaan Jumalan tahtoon ja välittämään ihimisten rukousia ja pyyntöjä.

Myöhemmin alettiin uskoa että jumalan voima ja armo ei siirtynyt vain pyhimysten jäänösten ja tavaroiden kautta, vaan myöskin heidän muotokuviensa kautta. Näitä muotokuvia alettiin nimittää ikoneiksi kreikan kielen kuvaa tarkoittavan sanan mukaan. antiikin ajan uskonnoissa oli jo varhain samaanlainen käytäntö. Jumalien, kejsarin ja esi-isien muotokuvia pidettiin mukana ja kodeissa, koska ajateltiin että niiden kantaja tai talo johon ne oli sijoitettu oli jumalien suojeluksen alla kuvien kautta. Kristityt eivät omaksuneet samaa käytäntöä pienistä mukana kannettavista kuvista. Mutta kirkkojen ja kappeleiden seinille maalattiin ahkerasti Kristuksen, raamatullisten henkilöiden ja pyhimysten muotokuvia niiden uskotun voiman vuoksi.

Siitä huolimatta että uskomus pyhimyksistä ja niiden asemasta Jumalan luona oli yleinen kirkossa, siitä ei muotoiltu virallista kirkollista oppia kuin vasta uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa 1600-luvulla. Uskomukset pyhimyksistä saivat kehittyä melko vapaasti kirkossa ja eri puolilla kristikuntaa syntyi erilaisina käytäntöjä. Kirkossa ei ollut yhtä virallista oppia pyhimysten julistamisesta tai minkäänlaisia ohjeita sille. Useimmiten paikalliset piispat ja arkkipiispat julistivat henkilöitä pyhimyksiksi ilman minkäänlaista virallista tutkintaa henkilön elämästä tai "pyhyydestä". Vasta 1000-luvulta eteenpäin vakiintui käytännöksi että paavi julisti pyhimykset.

Martti Lutherin aikaan tavallinen kansa harjoitti uskoaan pyhimyksien kautta. Uskoa näytettiin ja elettiin rukoilemalla pyhimyksille niin että he voisivat rukoilla Jumalalle. Tavallinen kansalainen ei uskaltanut eikä luullut omaavansa lupaa rukoilla suoraan Jumalalle. Messut, toimitukset ja muu kirkollinen elämä kuului papistolle ja luostariväelle. Martti Lutherin aikana kirkko oli yksi ja yhtenäinen paavin alaisuudessa. Mutta teologiassaan hyvinkin jakautunut. Ei ollut olemassa yhtä virallista oppia tai käytäntöä. Keskiajan Euroopassa oli samaanaikaisesti jopa yhdeksän erilaista teologista koulukuntaa. Moni ylemmistöstä ja papistosta käyttivät tilannetta hyväkseen saadakseen rahaa ja valtaa itselleen. He saattoivat jopa vääristää tai keksiä kirkollisia oppeja ja lakeja saadakseensa haluamansa. Muun muassa tätä vastaan Martti Luther hyökkäsi 95:llä teesillään ja siitä seuranneesta uskonpuhdistuksella. Mutta kuka tämä Luther oli?

Martti Luther syntyi tavalliseen keskiluokan perheeseen Eisleebenissä, nykyisessä Saksassa vuonna 1483. Hänet kastettiin seuraavana päivänä katoliseen kirkkoon ja uskoon. Martti nimensä hän sai Pyhä Martti Toursilaisen mukaan, jonk akuolin päivää muisteltiin kirkossa juuri sinä päivänä. Martin isä teki kannattavia ura ja kauppa valintoja ja nousi kaupungin rikkaimpien joukkoon. Tämä takasi Martille mahdollisuuden opiskella yliopistossa lakimieheksi. Martti kuitenkin keskeytti lakitieteen opinnot ja antoi luostari lupaukset pahan myrskyilman jälkeen. Myrskyssä Martti oli rukoillut Pyhää Annaa seliväkseen myrskystä. Luostarin menon seurauksena Martista tulikin teologi ja myöhemmin Wittenbergin teologisen tiedekunnan dekaani.

Martti Luther siis aloitta elämänsä tyypillisenä sen ajan kristittynä: pyhimykset olivat vahvasti läsnä. Hänen ajattelunsa kuitenkin kehittyi ja hän muutti mieltänsä moneen otteeseen elämänsä aikana. Yksinkertaisuuden vuoksi puhun tässä vain aikaisesta Lutherista ja myöhästä Lutherista. Aikainen Luther oli katolinen henkeen ja vereen. Hän omaksui sen ajan skolastisen teologian kokonaan. Oman luostarikuntansa kautta hän kuitenkin tuli kosketuksiin m.m. Augustinuksen ja muihin kirkkoisiin. Heidän kirjoituksensa johdatti hänet ajatuksiin mistä sitten 95 teesiä ja uskonpuhdistus sai alkuunsa.

Aikainen Luther kirjoittaa lämpimästi pyhimyksistä ja omaksuu kokonaan ajatuksen siitä että he ovat jo nyt Jumalan luona. He voivat myöskin vaikuttaa Jumalan tahtoon ja päätöksiin. Keskiajan kirkossa armo ymmärrettiin jonkinlaisena aineena tai substanssina. Tämä armo-substanssi oli välttämätön ihmisen pelstukselle. Ihminen ei kuitenkaan kyennyt vastaanottamaan tätä suoraan Jumalata. Se tarvitsi jonkinlaisen välikappaleen: välittäjän. Pyhimykset toimivat sellaisina, he pystyivät välittämään Jumalan armon ihimisille ja näin edesauttamaan heidän pelastustaan. Pyhimykset pystyivät myös välittämään Jumalan voimaa ja tahtoa ihmisille, he olivat eräänlaisia viestinviejiä. Aikainen Luther ei kuitenkaan pitänyt pyhäinjäännöksistä tai ikoneista. Hänen mielestä ne olivat vain tavaroita, elottomia esineitä. Nämä esineet ja kuvat pystyivät kuitenkiin herättämään ja muistuttamaan ihimistä palvomaan Jumalaa.

Martti Lutherin ajattelun kehittyessä hän myös omaksui kriittisemmän kannan pyhimyksiä kohtaan. Myöhempi Luther rakensi ajattelunsa ja teologiansa ajatuksesta että Jumala oli armollinen. Se ei ollut mikään aine tao substanssi, vaan jotain mitä Jumala oli. Tästä johtuen ihminen ei tarvitse minkäänlaisia välikappaleita, hänen pitää vain uskoa ja ottaa vastaan pelastus. Näin ollen pyhimyksistä tuli turhia, ihminen ei tarvinnut niitä. Martti Luther ei kuitenkaan hylännyt ajatusta niiden olemassaolosta. Mutta hän kritisoi jyrkästi kirkkoa ja paaveja moninen julistamisesta pyhimyksiksi. Luther mukaan emme voi saada täyttä varmuutta siitä kuka on pyhimys ja kuka ei. Hänen mielestään paavi oli julistanut moina pyhimyksiki poliittisista syistä, ei siksi että he olisivat elänneet esimerkillistä kristillistä elämää. Kaiken tämän takana Luther näki saatanan juonia ja pahoja suunnitelimia turmellakseen kirkon ja tavallisten kristittyjen kilvoittelun.

Martti Luther oli hyvin käytännöllinen teologiassaan ja lähestyi myös pyhimysteologia pragamaattisesti. Hän käytti sitä mikä antaa parhaan tuloksen ja parahiten johdattaa ihmisen Kristuksen luo. Puhuessaan kertomuksista pyhimyksistä hän käytti tätä lähestymistapaa. Uskovainen ei voi olla varma siitä mitä kaikkea pyhimykset tekivät ja ajattelivat. Ehkä he lankesivat syntiin ajatuksissaan ja teoissaan, mutta siitä ei tiedetty. Siksi oli parempaa antaa pyhimysten olla rauhassa ja sen sijaan keskittyä raamatun kertomuksiin. Eritysesti psalmit ovat Raamatun parasta luettavaa tässä yhteydessä. Koska psalmit kertovat siitä mitä raamatulliset pyhimykset ajattelivat ja tunsivat. Lutherin mukaan tämä oli paljon arvokkaampaa kuin tieto heidän teoistaan ja elämistään.

Myöhä Martti Luther hyväksyi myös ikonit samalla logiikalla. Ikonit ovat elottmia esineitä, eivätkä ne pysty milään tavoin välittämään jotain Jumalta. Ne ovat vain kuvia, jotka auttavat ihmistä rakentamaan mielessään kuvaa raamatun henkilöistä ja tapahtumista. Ne siis edesauttavat ihmistä uskomaan Jumalaan ja Kristukseen. Luther oli kuitenkin hyvin skeptinen pyhäinjäännöksiä kohtaan. Ihminen ei voi saada täyttä varmuutta niiden aitoudesta ja aitoudestaan huolimatta ne myöskin olivat vain elottomia asioita. Monet myivät väärennettyjä pyhäinjäännöksiä voiton toivossa. Siksi Martti Luther neuvoi ihmisiä pysymään niistä erossa.

Martti Lutherin lähestyi siis pyhimyksia ja oppia niistä pääasiallisesti käytännön tarpeista evankeliumin pohjalta. Toisaalta vaikutti siltä että hän hyväkyi ajatuksen pyhimyksien olemassa olosta ja että he pystyivät vaikuttamaan rukouksien kautta Jumalan päätöksiin. Toisaalta ihmiset eivät tarvitse pyhimyksiä, kaikki on jo Kristuksessa. Kristuksen sovitusteko ja rukoukset ovat tarpeeksi.

Itse pidän Lutherin ratkaisua hyvänä ja kannustavana. Ajatus rukoilemisesta pyhimyksille tuntuu oudolta, ei niinkään väärältä, mutta oudolta. Eikö Kristus ja Pyhä Henki riitä? Toisaalta olen löytänyt inspiraatiota, kannustusta ja voimaa pyhimysten elämän kerroista. Erityisesti Pyhittäjä Serafim Sariovilainen jota muistellaan ensisijassa ortodoksisessa kirkossa merkitsee minulle paljon. Hän syntyi porvari perheeseen ja hänelle tarjottiin koulutusta ja uraa. Mutta hän valitsi munkin elämän. Monien vuosien jälkeen hän nousi suosioon sielunhoitajana ja hengellisenä ohjaajana. Sanotaan että hänellä oli aikaa jokaiselle, vaikka hänen luonaan saattoi vierailla tuhansia ihmisiä päivässä. Hän kohtasi jokaisen rakkaudella ja ymmärryksellä. Mutta ensi sijassa hän kantoi jokaista rukouksessa. Toivon itse että jonain päivänä osaisin kohdata ihmisiä samalla tavoin kuin Serafim sekä rukoilemaan samalla innokkuudella ja rakkaudella heidän puolesta.

En insikt bortom mitt förstånd

Denna text skrev jag för Petrusbladet i december 2014. Läs den urpsrungliga utgåvan här.

Evangeliet är medryckande, men också skrämmande. Tremendum et fascinosum skrev en av kyrkans teologer i tiderna. Det lilla citatet sammanfattar min tro. Det finns så mycket att upptäcka i berättelsen om Kristus, så mycket att förstå och bli berörd av. Hur Kristus uppfyller mer än 300 profetior, hur mänskligheten reagerar på det och hur jag själv reagerar på det.
Att citatet just är på latin beskriver också mitt förhållande till evangeliet. Det finns mycket som är svårt, krångligt och som kräver tid och energi för att förstå. Evangeliet utmanar mitt förstånd och min begreppsförmåga. Genom att beröra mitt intellekt, eller nous som de grekiska kyrkofäderna skulle ha sagt, kan också mitt hjärta bli berört på djupet. Det skrämmer mig. Det skrämmer mig på djupet eftersom jag inser vad evangeliet betyder. Inte enbart de medryckande berättelserna, inte enbart undren utan att det verkligen är universums ur-orsak som gett sig till känna. Detta transcendenta mysterium har som ett tveeggat svärd blivit immanent i mitt nous och sjunkit ner i mitt hjärta och därigenom låtit det bli upprättat.
Evangeliet har berört och skrämt mig så djupt att det drivit mig ut på äventyr och spännande uppdrag. Studierna i teologi har gett mig redskap att genom det dogmatiska förstå verkligheten. Genom de andliga upplevelserna får dogmatiken igen bli verklig och levande. Denna cirkelrörelse har jag försökt förkroppsliga bl.a. i den uppgift jag hade med att koordinera Veritas Forum i svenskfinland. Veritas Forum är en rörelse inom högskolor världen över, med målet att föra in Kristus som ett alternativ i den vetenskapliga diskussionen. Att på ett meningsfullt och respektingivande sätt presentera evangeliet som något verkligt i dialog med professorer och andra lärda.
Efter prästvigningen har dogmatiken blivit mer levande och jag är tvungen att utmana mig själv i att gestalta min förståelse för andra. Jag blir varje gång lika häpen över vilken kraft det finns i bönen, i att förverkliga evangeliets kraft och i att skänka större insikt i evangeliet. En insikt som går bortom mitt förstånd, mitt nous. Teolog är den som ber, och ber är den som är teolog, sade en av kyrkofäderna en gång. Ännu hundratals år senare har jag funnit att det stämmer. Den insikten både fascinerar och skrämmer mig.

Predikan: Om förebilder


Predikan 12. söndagen efter pingst
S:t Mikaels kyrka, den 16. Augusti, Högmässa med konfirmation

Idag är en speciell dag för er som blir konfirmerade idag. Ni passerar idag en milstolpe på vägen mot att vara vuxen och myndig. I flera månaders tid har ni gått i skriftskola. Ni har bekantat er med församlingen och kyrkan genom olika samlingar, Gudstjänster och program. Vi har försökt att ge er en mångsidig bild för er vad det betyder att vara församling och kyrka. Men också ett tillfälle för er själva att fundera över vem ni själva är, vill vara och vad det här med Gud egentligen är. Lägret har kanske varit det främsta tillfället för detta.

Under lägret och i församlingen har ni också fått träffa många olika slags människor. Jag hoppas att ni kunnat se i dessa människor förebilder i vad det betyder att tro på Kristus och att vara en god människa. Församlingen är en samling av bristfälliga människor, som tillsammans strävar efter att bli bättre människor och att mer och mer likna den ultimata förebilden: Jesus.

Dagens evangelietext handlar också om just förebilder, vem är en god förebild och vem inte. Jesus talar om människor som borde vara goda förebilder för andra. Men Jesus påpekar att dessa, som han kallar för fariseer och skriftlärda, gör tvärtemot vad de lär. De är inte ärliga mot sig själva eller mot andra. I bibeln kallas detta för hyckleri.

Dessa fariseer och skriftlärda söker efter att få ta emot lov och pris av människorna, att få samma slags behandling och status som rock-stjärnor fastän de inget gjort för att förtjäna det. Det är i sig inget fel med att försöka bli kändis, men då man själv endast försöker bli sedd av andra samtidigt som man uppmanar andra till raka motsatsen, så är någonting inte riktigt rätt ställt.

Jesus visar på ett annat sätt att leva. Våga vara dig själv, utan skryt eller eller att försöka vara andra till lags. Försök att ställa ditt sikte på sådant som inte kan bli förstört eller förändras. Sträva efter att göra gott, älska andra och att bli bättre på att vara just du.

På frågan hur man gör det, svara Jesus: följ mig. Lär av mig. Följ mitt exempel. Låt mig vara en förebild. I mig finner du mening, riktning, sanning och frid. Idag får ni, konfirmander, svara ja till denna kallelse och till ert dop.

För länge sedan har ni blivit döpta. När vi blir döpta som barn så minns eller förstår vi knappt något av vårt eget dop. Under skriban får vi ett tillfälle att förstå vad som händer vid dopet och vad som givits oss i den stunden. Idag får ni säga ert “ja” till detta dop och den kristna tron.

Tron på Jesus och Gud, det vi får i dopet, är inte en gåva vi får ta emot och sedan ska ställa på hyllan och torka av den nu och då. Tron på Jesus är inget som inträffar först då vi lämnar det här jordelivet och övergår till det himmelska. Tron på Gud är ett liv med Jesus, som vi får leva redan nu och här.

I skriban brukar jag säga att det kristna livet kan sammanfattas eller förenklas till fyra punkter. Fyra B bokstäver. Fyra B vitaminer vi inte klarar oss utan. De fyra B:na är: Bibeln, Bönen, Brödra- & systragemenskap och brödsbrytelse alltså nattvarden. Under er skriba har ni fått en bibel, lärt er att läsa den och förstå den. Vi ledare har försökt ge er exempel och förebilder för hur man kan be och vad det betyder att söka Gud. Under skriban uppstod en speciell sorts gemenskap, en gemenskap som ni som kristna får dela med församlingen och alla kristna världen över. Idag får ni dessutom för första gången självständigt bruka det sista B:et, brödsbrytelsen eller nattvarden. Efter er konfirmation får ni själva komma till nattvard när ni så vill.
I nattvarden får vi uppleva en del av den verklighet och det liv vi får ta emot i dopet, en försmak av det himmelska livet. Jag hoppas att ni fortsätter att söka goda förebilder och att ni med hjälp av de fyra B:na kan växa som personer och i tron på Kristus.

Med de orden har vi kommit fram till det som ni väntat på. Nu ber jag er, kära ungdomar, att komma fram hit till altaret för att tillsammans med församlingen bekänna er till vår kyrkas tro. Varsågoda, kom fram.

------
Den här predikan har jag hållit i S:t Mikaels kyrka i Kyrkslätt. Det här är en oredigerad version av de anteckningar jag hade för predikan. De är menade för att stöda mig i att hålla det tal vi kallar predikan. Därför kan det som läst text verka som om det finns logiska hopp och texten kanske inte rikttigt fungerar som skriven text 

Friday, August 28, 2015

Solid Fuel stoves

In this post I wish to share a few insights and comments on Solid fuel-tab stoves, eg. Esbit. In the picture below you can see(from left to right): Esbit pocket stove, Esbit stainless steel stove, Esbit titanium stove and the SoloStove. I have used all of them for outdoors and hiking with fuel tabs from Esbit. I have no experience of fuel tabs from other manufacturers. You should also check ut FlatCatGear.


In my opinion Esbit(and other fuel tabs) are an excellent fuel. However, they require some knowledge and skill for optimum fuel efficiency and heat output. Many hikers seem to use fuel tabs wrong and end up with a lukewarm cup of water. My first encounter with Esbit was unpleasant: three used tabs, a pan black of soot and sticky goo and cold water in the end. I swore never again. After I learned more on the correct use I have cooked many meals using just the tabs. Correctly used fuel tabs heat water efficiently and can cook your meal in any weather. 

Why solid fuel tabs? They are light, cheap, efficient and practical to use. Esbits come individually packaged, keeping them from water or any other harm. If they do get wet, simply wipe or blow the water off! To operate correctly Fuel tabs do need a lot of air, and I mean a lot! But they are also prone to wind, so a windscreen and a sheltered cooking spot are recommended. I think this is where most failed attempts start: a low air flow and a lack of protection from wind. 

You can use fuel tabs even without a stove. Simply place two rocks of roughly the same size parallel to each other. Place the tab in between and light it up. Place your cooking pot on top of the stones. Simple!  However, a dakota fire pit like construction is recommended(even when using a stove).


Simple stoves, eg. those manufactured by Esbit or FlatCatGear, will give about 60-70% of the potential energy in the tabs when used correctly. A secondary combustion stove will give 90-100% procent energy output. 

Here follows some thoughts on each of the stoves:

The Esbit pocket stove

This was my first Esbit stove and I used it completely wrong the first times, resulting in a cold meal. In my experience the pocket stove should be regarded as a back-up or emergency stove. It need a proper wind screen and foil(or similar) to patch p the sides. You should also dig a small hole under the stove in order to improve airflow. You can fit both small and large pans on the stove. The stove packs down nicely and a packet of Esbit tabs can be stored inside. I picked up my stove for 5€ including tabs.


The Esbit stainless steel stove

This is by far my favourite Esbit manufactured stove. It packs flat and is quite lightweight at 74g. The triangle works as both a windscreen and potstand. I still recommend using a separate windscreen. The stove can be used with a soda can stove or a Trangia burner. Both small and large pans fit on the stove. In my opinion this is the only Esbit stove that has enough airflow as it is. 

The Stainless Steel stove packs flat

Stainless steel stove assembled

With Sodacan stove

Stainless steel stove with trangia burner inserted into the slots for the burner plate.
 Esbit titanium stove.

Super lightweight: 12g. I don't like this stove at all. It requires a tight fitting windscreen and all my pots and mugs are wobly on it. The titanium stove only accepts one tablet at a time, sure you could stack two on top of each other but they usually fall down.


SoloStove

Now you may wonder why I have included a wood or twig stove in a list of solid fuel tab stoves. The answer is simple: the SoloStove is a secondary combustion stove with a potential of 100% energy output from a solid tab. Solid tabs will burn extremely hot and fast in the SoloStove. The burning time is cut almost to half compared to other stoves. Solid tabs will burn so hot that the metall net on the bottom will turn red! I highly recommend the SoloStove for fuel tab use! A single tab can function as a booster for twigs and wood or when burning wet fuel. More here.

Stoves with pots


Stoves packed in their pouches. 








Sunday, August 2, 2015

My adventures with linux


A few months a go I switched from a MacBook Air to a Thinkpad x230 and linux. The switch was something I had been thinkin about for the past two years. I had considered linux already when I was about to purchase the MacBook Air, but I was overwhelmed by the multitude of linux systems and software.
X230 with a fresh install of LinuxMint

For the past two years I have been trying out linux systems on the Macbook using a usb thumbdrive. I even tried doublebooting it. I was very fond of the Mac os Snow Leopard, but after that it went downhill in my opinion. I was especiellally aanoyed by apps continually prompting me for iCloud and passwords. Appstore being the big bad boss of them all. Switching o linux has been liberating in many ways, even though there are a few things I still miss from the mac-world.

That said I am very pleased with the X230 that I bought used and Manjaro linux. I started out with Ubuntu, but after two weeks I realised it wasn't for me. Those long commands in the terminal and the overall order of things wasn't for me. So I switched to Mint, which I liked a lot! Mint is absolutely faboulus, but it's still debian based. For me everything is fine as long as I don't have to use the command line. Which is about five minutes.

Next up was OpenSuse first with Gnome and then KDE. I didn't like OpenSuse at all! YaSt was unpleasant to use and the whole system was unlogical for me. Gnome was okay, KDE was a mess!

It was time for the big boys game: Arch. Previously Arch has been for me something for true geeks and true geeks only. But after some research I fell in love with Arch. It is so simple and logical, the command line is pleasant and fast to use. Through Spatrys excellent youtube channel I came in to contact with Manjaro, which is a Arch based distro. Arch is fabulous, but bleeding edge. Manjaro is Arch stabilized.

I have used Manjaro now for the past three months and I love it! It is easy and fun to use, it works out of the box, I have had very few problems and things work the way I expect them to. I can honestly recommend Manjaro!

Here are my favourite linux sowtwares so far:
- LibreOffice
- Firefox
- Darktable (photo edit software)
- GIMP (image editor)
- AMOR (On-screen creature)
- OpenRA (Red Alert look alike game)
- Xiphos (Bible software)